![]() |
||||
| INTIALAISIA MAKUNAUTINTOJA Patak´sin nopean kasvun ja menestyksen avaimina ovat korkea laatu, tuotteiden autenttisuus, innovaatiot sekä jatkuva kehittyminen. Niiden tuloksena on saavutettu sekä asiakkaiden että kuluttajien arvostus ja luottamus. 1957 perustettu Patak´s on edelleen perheyhtiö, jonka johdossa ovat perustajan poika Kirit Pathak toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana, sekä hänen vaimonsa Meena kehitysjohtajana. Autenttisen intialaisen ruoan valmistajana Patak´s panostaa ensiluokkaiseen palveluun ja korkealaatuisiin tuotteisiin. Intialaiset chutneysoseet on valmistettu sokeriliemeen keitetyistä ja mausteseokseen sekoitetuista hedelmistä, joilla saadaan intialaisiin ruokiin perinteisesti kuuluvaa makeaa lisäkettä. Chutneysoseita voidaan lisätä myös currykastikkeisiin haluttaessa kastikkeeseen makeutta, ja ne sopivat ihanteellisesti tarjoiltaviksi salaattien, kylmien liharuokien tai juuston kera. Intialaiset currytahnat ovat herkullisia, tuoreuden säilyttämiseksi öljyyn säilöttyjä perusmausteseoksia, joilla aitojen intialaisten kastikkeiden valmistaminen käy helposti. Intialaisessa pikkelsissä keitetyt hedelmät tai vihannekset on yhdistetty mausteseoksessa maukkaaksi, intialaisiin ruokiin perinteisesti kuuluvaksi lisukkeeksi. Intialainen pikkelsi soveltuu kuitenkin ihanteellisesti myös muihin ruokiin kuten salaatteihin, kylmiin liharuokiin tai pizzaan, ja sillä saadaan majoneesiin tai jugurttiin yhdisteltynä maukasta dippikastiketta. Intialaiset kastikkeet ovat nopein ja mukavin keino tutustua aitoon intialaiseen keittiöön. Kastikkeet on kehitetty alkuperäisten intialaisten valmistusohjeiden mukaan, ja niistä saa herkullisia elämyksiä jokaiseen makuun. Makunautinnot odottavat sinua purkeissa tai tölkeissä. Intialaiset papadumit ovat ohuita linssijauhokeksejä ja luultavasti yleisimmin nautittu intialainen ruoka. Patakin papadumkeksit on valmistettu perinteisen intialaisen ruokaohjeen mukaan ja kuivattu auringossa maukkauden säilyttämiseksi. Keksit ovat ihanteellisia eturuoaksi, välipalaksi sellaisinaan tai chtneyn ja pikkelsin kera tai pääruuan lisänä. www.pataks.co.uk |
||||